Rovaniemellä ilmestyvässä ilmaisjakelulehdessä on keskusteltu kansanedustaja Markus Mustajärven ja "työttömän asentajan" toimesta Lex Soininvaarasta. Päätimme Lapin Vasemmistonuorten kanssa sotkea lusikkamme soppaan seuraavalla kirjoituksella. Teksti on toimitettu Uuteen Rovaniemeen ja toivottavasti se myös julkaistaan. Joka tapauksessa te, hyvä yleisö, pääsette nauttimaan siitä jo nyt.
Tässä se on:
Uuden Rovaniemen mielipideosastolla on virinnyt keskustelua Lex Soininvaarasta. Nimimerkki Työtön asentaja puolusteli Lex Soininvaara -nimellä tunnettua nuorison toimeentulotuen automaattileikkuria. Lakimuutoksessa on kysymys siitä, että nuorilta, jotka eivät hae töihin tai yhteishaussa kouluun, leikataan jopa 40% heidän toimeentulotuestaan. Tuohon joukkoon laskettanee myös ne nuoret, jotka syystä tai toisesta ovat keskeyttäneet opintonsa, koska jo ennen lakimuutosta heiltä voitiin toimeentulotukea vähentää.
Pikainen vilkaisu esim. mol.fi-sivustolle antaa hyvän kuvan kouluttamattomille tarjolla olevista töistä. Puhelinmyyntiä kokeilleista moni ei alalle palaa ja nekin, jotka työssä viihtyvät, eivät pysty pitämään työpaikkojaan sisäänrakennetun ulossavustuksen johdosta. Poikkeuksiakin toki on, mutta koska nuorisotyöttömyys 18-24-vuotiaiden kohdalla lähentelee 40 prosenttia on selvää, ettei noilla poikkeuksilla pelasteta koko sukupolvea. Esityksen järjettömyydestä kertonee sekin, että sitä vastutavaan mielenosoitukseen osallistuivat kokoomusta lukuunottamatta kaikkien puolueiden nuorisojärjestöt. Myös kaikki opiskelijajärjestöt olivat edustettuina.
Nuoret eivät ole yhteisöstään irralla olevia tuotantoyksiköitä, vaan monesti perheellisiä tai muutoin johonkin sosiaaliseen piiriinsä ja sen rutiineihin tavalla tai toisella sidottuja. Epävirallista omaishoitoa voidaan pitää tästä yhtenä esimerkkinä: Halu olla ikääntyvien läheisten seurana tai lasten kanssa kotona sen sijaan, että haettaisiin pelkän rangaistuksen pelossa töihin tai opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, on monelle omantunnon kysymys. Pitkien välimatkojen Lapissa pelkkä autottomuus voi tehdä työnhaun vaikeaksi töissäkäymisestä puhumattakaan. Jo ajokortin hankkiminenkin on toimeentulotuella elävälle täysin mahdotonta. Autoilun kustannukset ovat sitä paitsi niin korkeat, ettei autoa pidetä, eikä sillä ajeta niillä palkoilla, mitä kouluttamattomille nuorille tarjolla olevista töistä saa.
Toinen vaihtoehto on itsensä työllistäminen. Työelämäilmapiirin jatkuva koveneminen sekä alati huononevat työehdot ja työntekijöiden kohtelu on kääntänyt monien nuorten katseet yksityisyrittäjyyteen ja itsensä työllistämiseen. Starttirahoja ei kuitenkaan TE-toimistosta hevillä saa, ellei ole perustamassa vähintään uutta Nokiaa valmiine laskelmineen ja sopimuksineen päivineen. Vaihtoehdoksi jää siis kituuttaa toimeetulotuella kunnes on saanut kovalla työllä ja niukkuudella yrityksensä tuottamaan – paitsi tietenkin jos toimeentulotukea leikataan 40%, jolloin tämäkin vaihtoehto muuttuu mahdottomaksi. Me Lapin vasemmistonuorissa katsommekin, että yhteiskunnan tulisi tukea ihmisiä heidän omissa valinnoissaan sen sijaan, että kaikkia yritettäisiin tunkea samaan ahtaaseen uramuottiin.
Ratkaisuakin on esitetty jo vuosien ajan, nimittäin perustuloa. Perustulo olisi vastikkeeton kuukausittainen tulo, joka korvaisi Kelan ja Sossun tukiviidakon niputtamalla ne yhteen. Vasemmistoliittokin tarjoaa vaihtoehdoksi 750 euron perusturvaa, jonka piiriin kuuluisivat "työttömät, pientä eläkettä, sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainrahoja saavat sekä opintorahaa, kotihoidontukea ja yrittäjien starttirahaa saavat." Perustulo tai -turva olisikin monin verroin järjevämpi ja joustavampi kehityssuunta, koska se huomoi ihmisten omista lähtökohdista nousevat tarpeet ja toimii turvana siirryttärssä työstä tai työttömyydestä kouluun, omaishoitoon, yrittäjyyteen ja niin edelleen. Se myös takaa, että työhön tai kouluun pettyneet eivät tipu tyhjän päälle ottaessaan aikalisää uuden suunnan miettimistä varten.
Lapin Vasemmistonuoret muistuttaa että toimeentulotuki on viimeinen oljenkorsi, sen varassa elävät ovat kaikkein heikompaan asemaan joutuneita. Onko todella niin, että heidän lyömisensä heidän viimeisen tulonlähteensä puolittamalla on paras tapa auttaa? Lapin vasemmistonuoret katsoo, että Lex Soininvaara on nykyhallituksen paskin päätös ja se tulee kumota heti. Viimeistään sen tekee kuitenkin uusi hallitus, jos äänestäjät niin päättävät.
Markus Korjonen
Puheenjohtaja
Lapin Vasemmistonuoret
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
tiistai 11. tammikuuta 2011
Mistä rahat?
Aina kun poliitikko esittää uudistuksia, on aiheellista kysyä "mistä rahat?". Kysymyksen kuulee lausuttavan erityisen usein kun on puhe sosiaaliturvan uudistuksista, kuten perustulosta, mutta myös muiden, etenkin julkisten palveluiden parantamisesitysten yhteydessä. Porvaripuolueet ovat uusliberalistisen aatteensa lumoissa yksityistämässä kaikkea vedoten kuvitteellisiin säästöihin ja maahanmuuttokriitikot ovat ajamassa maahanmuuttajia ulos sekä lopettamassa kehitysyhteistyötä milloin mihinkin lukuihin vedoten. Minäpä nostan pöydälle sellaisen kissan, joka syö sinunkin ruokasi: Harmaa talous.
Kuva on skannattu 11.1.2011 Pohjolan sanomista. Siinä on esitetty palloina valtion verotuloja ja -menoja. Erityisen huomionarvoisia ovat kehitysyhteistyön ja maahanmuuton kustannukset, joissa eivät ole edes huomioituna niistä saatavat tulot(kyllä, niitäkin on). Harmaan talouden haluan nostaa esille siksi, että mielestäni se on vähintäänkin aiheellista tässä keskustelussa, kuten seuraavasta linkistä voidaan havaita.
"Harmaan talouden kokonaismäärä voi olla jopa 10–14 miljardia euroa vuodessa, ilmenee eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaamasta raportista."
Mikäli tuosta 10 miljardista piirrettäisiin pallukka, se nielisi sisäänsä kaikki menopuolen pallot, ja yli jäisi vielä 80% eli 8 miljardia käytettäväksi johonkin muuhun(itse rahoittaisin sillä tietysti perustulon, ja paljon muuta). Mikäli tuota väitettä 10 miljardista pidettäisiin pöyristyttävänä ja mahdottomana, voitaisiin se reiluuden vuoksi puolittaa. Silti oltaisiin menopuolen pallojen syömisen jälkeen 3 miljardia voiton puolella.
MIKSI siis tähän asiaan ei ole puututtu? No, onhan siihen yritetty. Puolueista Vasemmistoliitto on varmasti aktiivisimmin pitänyt yllä puhetta harmaasta taloudesta, sekä tehnyt konkreettisia esityksiä valvonnan lisäämiseksi, sekä harmaan talouden torjumiseksi. Esityksiä, jotka ovat tulleet aina torjutuksi porvaripuolelta. Vaalien lähestyminen on tietysti kirvoittanut kantoja myös porvaripuolen pääpiruilta, kuten EK:n äänitorvi Kataiselta, mikä on tietysti positiivinen ilmiö. Kannanotot näyttäytyvät kuitenkin oudossa valossa, kun on osoitettavissa nykyisen hallituksen selkeästi harmaan talouden kitkemistä vaikeuttaneet toimenpiteet, kuten resurssien vähentäminen valvonnasta.
Pistetäänpä asiat mittasuhteisiin ja hoidetaan oleellisin alta pois. Sen jälkeen voimme keskittyä muihin kysymyksiin, eikä tarvitse kysellä: "Mistä rahat?"
Kuva on skannattu 11.1.2011 Pohjolan sanomista. Siinä on esitetty palloina valtion verotuloja ja -menoja. Erityisen huomionarvoisia ovat kehitysyhteistyön ja maahanmuuton kustannukset, joissa eivät ole edes huomioituna niistä saatavat tulot(kyllä, niitäkin on). Harmaan talouden haluan nostaa esille siksi, että mielestäni se on vähintäänkin aiheellista tässä keskustelussa, kuten seuraavasta linkistä voidaan havaita.
"Harmaan talouden kokonaismäärä voi olla jopa 10–14 miljardia euroa vuodessa, ilmenee eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaamasta raportista."
Mikäli tuosta 10 miljardista piirrettäisiin pallukka, se nielisi sisäänsä kaikki menopuolen pallot, ja yli jäisi vielä 80% eli 8 miljardia käytettäväksi johonkin muuhun(itse rahoittaisin sillä tietysti perustulon, ja paljon muuta). Mikäli tuota väitettä 10 miljardista pidettäisiin pöyristyttävänä ja mahdottomana, voitaisiin se reiluuden vuoksi puolittaa. Silti oltaisiin menopuolen pallojen syömisen jälkeen 3 miljardia voiton puolella.
MIKSI siis tähän asiaan ei ole puututtu? No, onhan siihen yritetty. Puolueista Vasemmistoliitto on varmasti aktiivisimmin pitänyt yllä puhetta harmaasta taloudesta, sekä tehnyt konkreettisia esityksiä valvonnan lisäämiseksi, sekä harmaan talouden torjumiseksi. Esityksiä, jotka ovat tulleet aina torjutuksi porvaripuolelta. Vaalien lähestyminen on tietysti kirvoittanut kantoja myös porvaripuolen pääpiruilta, kuten EK:n äänitorvi Kataiselta, mikä on tietysti positiivinen ilmiö. Kannanotot näyttäytyvät kuitenkin oudossa valossa, kun on osoitettavissa nykyisen hallituksen selkeästi harmaan talouden kitkemistä vaikeuttaneet toimenpiteet, kuten resurssien vähentäminen valvonnasta.
Pistetäänpä asiat mittasuhteisiin ja hoidetaan oleellisin alta pois. Sen jälkeen voimme keskittyä muihin kysymyksiin, eikä tarvitse kysellä: "Mistä rahat?"
maanantai 6. joulukuuta 2010
Hajanaisia ajatuksia itsenäisyyspäivästä
Itsenäisyyspäivän viikolla luin Kansan Uutisista seuraavansisältöisen uutisen:
"Hallitus esittää, että toimeentulotuen perusosaa leikataan alle 25-vuotiailta, jotka kieltäytyvät koulutuksesta. Eduskunta äänestää tänään paljon porua herättäneestä hallituksen esityksen sisällöstä."
Hiljaiseksi veti...
Nimenomaan itsenäisyyspäivän lähestyessä mieliin nimittäin palautuu itsenäisyyteen liittyvät ajatukset ja pohdinta siitä, mitä se oikeasti meille tarkoittaa. Oma suhtautumiseni siihen ja sen juhlintaan on vuosien varrella kulkenut värikkään ja vivahteikkaan polun. Lapsena itsenäisyys oli sitä, mitä siitä koulussa opetettiin. Oli hienoa olla isänmaallinen, olihan isoisäni sentään sotiemme veteraani. Tosin hänen suhtautumisestaan sotimiseen sain psyykeeseeni polttoleiman jo pienenä - me pyssyleikkejä leikkivät lapset saimme muistutuksen siitä, että elämme rauhan aikaa, ja nyt ei tarvita torrakoita. Asialle ei silloin osannut antaa sen ansaitsemaa painoarvoa, mutta tietysti sillä on ollut vaikutusta varttuneempana, kun on joutunut oman vakaumuksena valitsemaan kutsunnoissa. Palvelin isänmaata siis siviilipalvelusmiehenä. Totaalikieltäytymistäkin suunnittelin, mutta koska palvelukseen astuessani olin jo perheellinen, koin totaalihaaveen ja puolen vuoden vankilatuomion itsekkääksi egotripiksi perheen kustannuksella ja valitsin pidemmän palveluvaihtoehdon ja yhteisen ajan perheen kanssa.
Teini-ikäisenä linnan juhlien aikaan järjestetyt kuokkavierasjuhlat tulivat myös allekirjoittaneelle tutuksi. Hieman käänteisesti koin tekeväni isänmaallisen teon, kun osoitin mieltä tasa-arvon ja köyhien asian puolesta ulkona pakkasessa kansakunnan kerman koreillessa ja mässäillessä linnan glamourin loisteessa. Hetkeäkään en vaihtaisi pois edelleenkään. Minulle itsenäisyys on nimittäin yhä enenevissä määrin näyttäytynyt mahdollisuutena osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa omiin yhteisiin asioihimme sen sijaan, että joku muu, tuolta ulkoa tekisi sen meidän puolestamme. Eduskunnan porvaripuolueet, sekä elinkeinoelämä ovat omineet isänmaallisuuden käsitteenä, mutta ovat luovuttaneet politiittisen suvereniteettimme markkinavoimien näkymättömälle kädelle. Joskus, kun kaupunginvaltuuston kokouksessa asioita esitellään talouden mittareilla "välttämättöminä" päätöksinä, mietin mihin meitä päättäjiä silloin tarvitaankaan? Eikö riittäisi että yksi talouden tuntija tekee tarvittavat laskelmat ja leimaa aina kulloinkin välittömästi ennakoitavan tulevaisuuden näkökulmasta sen rahallisesti kannattivmman vaihtoehdon. Sellaiseen vaihtoehtoon en tietenkään usko, siksi peräänkuulutankin itsenäisyytemmekin vuoksi kansanvaltaa rahanvallan sijaan. Se on todellista isänmaallisuutta, itsenäisyytemme puolustamista.
Itsenäinen valtio ei myöskään ole itsenäinen, jos sen kansalaiset eivät omassa elämässään ole itsenäisiä, ns. suvereeneja kansalaisia. Tämä tarkoittaa jokaisen kansalaisen tasavertaisia vapauksia ja mahdollisuuksia päättää omasta elämästään ja sen suunnasta. Tällaisten mahdollisuuksien turvaaminen edellyttää määrätynlaisia perusedellytyksiä, eikä kaikkein vähiten perustuslainkin meille vaatimia perustarpeita kuten kattoa pään päälle ja ravintoa. Tuo alussa mainisemani uutinen, joka siis tarkoittaisi automaattileikkuria nuorten toimeentulotukeen, oli kaltaiselleni nuorelle perheelliselle katkeraa myrkkyä. Olen joutunut, ollessani alle 25-vuotias nuori perheellinen, asioimaan toimeentulotukiluukulla opiskelujen ja siviilipalveluksen välisinä aikoina - aikoina, jolloin elämän järjestäminen on muutoinkin haasteellista. Köyhyyden torjumisen juhlavuotena mainitunkaltaiset päätökset tuntuvat pökerryttäviltä; ovathan ne kohdistettu siihen kansanryhmään, johon rakenteellinen työttömyys, opiskelupaikkojen niukkuus ja opiskelun monissa tapauksissa tuottama taloudellinen kurimus sekä suurin vaikean syrjäytymisen riski kohdistuu. Tämän kehityksen kääntämiseksi ei tule kaihtaa keinoja, se on meidän isänmaallinen velvollisuutemme. Tarvitsemme torjuntavoiton, tai pikemminkin täyden selätyksen talouden diktaruurin hyökkäystä vastaan.
"Hallitus esittää, että toimeentulotuen perusosaa leikataan alle 25-vuotiailta, jotka kieltäytyvät koulutuksesta. Eduskunta äänestää tänään paljon porua herättäneestä hallituksen esityksen sisällöstä."
Hiljaiseksi veti...
Nimenomaan itsenäisyyspäivän lähestyessä mieliin nimittäin palautuu itsenäisyyteen liittyvät ajatukset ja pohdinta siitä, mitä se oikeasti meille tarkoittaa. Oma suhtautumiseni siihen ja sen juhlintaan on vuosien varrella kulkenut värikkään ja vivahteikkaan polun. Lapsena itsenäisyys oli sitä, mitä siitä koulussa opetettiin. Oli hienoa olla isänmaallinen, olihan isoisäni sentään sotiemme veteraani. Tosin hänen suhtautumisestaan sotimiseen sain psyykeeseeni polttoleiman jo pienenä - me pyssyleikkejä leikkivät lapset saimme muistutuksen siitä, että elämme rauhan aikaa, ja nyt ei tarvita torrakoita. Asialle ei silloin osannut antaa sen ansaitsemaa painoarvoa, mutta tietysti sillä on ollut vaikutusta varttuneempana, kun on joutunut oman vakaumuksena valitsemaan kutsunnoissa. Palvelin isänmaata siis siviilipalvelusmiehenä. Totaalikieltäytymistäkin suunnittelin, mutta koska palvelukseen astuessani olin jo perheellinen, koin totaalihaaveen ja puolen vuoden vankilatuomion itsekkääksi egotripiksi perheen kustannuksella ja valitsin pidemmän palveluvaihtoehdon ja yhteisen ajan perheen kanssa.
Teini-ikäisenä linnan juhlien aikaan järjestetyt kuokkavierasjuhlat tulivat myös allekirjoittaneelle tutuksi. Hieman käänteisesti koin tekeväni isänmaallisen teon, kun osoitin mieltä tasa-arvon ja köyhien asian puolesta ulkona pakkasessa kansakunnan kerman koreillessa ja mässäillessä linnan glamourin loisteessa. Hetkeäkään en vaihtaisi pois edelleenkään. Minulle itsenäisyys on nimittäin yhä enenevissä määrin näyttäytynyt mahdollisuutena osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa omiin yhteisiin asioihimme sen sijaan, että joku muu, tuolta ulkoa tekisi sen meidän puolestamme. Eduskunnan porvaripuolueet, sekä elinkeinoelämä ovat omineet isänmaallisuuden käsitteenä, mutta ovat luovuttaneet politiittisen suvereniteettimme markkinavoimien näkymättömälle kädelle. Joskus, kun kaupunginvaltuuston kokouksessa asioita esitellään talouden mittareilla "välttämättöminä" päätöksinä, mietin mihin meitä päättäjiä silloin tarvitaankaan? Eikö riittäisi että yksi talouden tuntija tekee tarvittavat laskelmat ja leimaa aina kulloinkin välittömästi ennakoitavan tulevaisuuden näkökulmasta sen rahallisesti kannattivmman vaihtoehdon. Sellaiseen vaihtoehtoon en tietenkään usko, siksi peräänkuulutankin itsenäisyytemmekin vuoksi kansanvaltaa rahanvallan sijaan. Se on todellista isänmaallisuutta, itsenäisyytemme puolustamista.
Itsenäinen valtio ei myöskään ole itsenäinen, jos sen kansalaiset eivät omassa elämässään ole itsenäisiä, ns. suvereeneja kansalaisia. Tämä tarkoittaa jokaisen kansalaisen tasavertaisia vapauksia ja mahdollisuuksia päättää omasta elämästään ja sen suunnasta. Tällaisten mahdollisuuksien turvaaminen edellyttää määrätynlaisia perusedellytyksiä, eikä kaikkein vähiten perustuslainkin meille vaatimia perustarpeita kuten kattoa pään päälle ja ravintoa. Tuo alussa mainisemani uutinen, joka siis tarkoittaisi automaattileikkuria nuorten toimeentulotukeen, oli kaltaiselleni nuorelle perheelliselle katkeraa myrkkyä. Olen joutunut, ollessani alle 25-vuotias nuori perheellinen, asioimaan toimeentulotukiluukulla opiskelujen ja siviilipalveluksen välisinä aikoina - aikoina, jolloin elämän järjestäminen on muutoinkin haasteellista. Köyhyyden torjumisen juhlavuotena mainitunkaltaiset päätökset tuntuvat pökerryttäviltä; ovathan ne kohdistettu siihen kansanryhmään, johon rakenteellinen työttömyys, opiskelupaikkojen niukkuus ja opiskelun monissa tapauksissa tuottama taloudellinen kurimus sekä suurin vaikean syrjäytymisen riski kohdistuu. Tämän kehityksen kääntämiseksi ei tule kaihtaa keinoja, se on meidän isänmaallinen velvollisuutemme. Tarvitsemme torjuntavoiton, tai pikemminkin täyden selätyksen talouden diktaruurin hyökkäystä vastaan.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Kohti punavihreää Suomea!
Järjestimme Lapin vasemmistonuorten kanssa keskustelutilaisuuden punavihreydestä Kahvila kauppayhtiössä Rovaniemellä. Tilaisuus veti kabinetin täyteen, mikä oli tietysti ilahduttavaa. Esiintymässä paikalla oli lisäkseni vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, sekä toinen vasemmistonuorten ehdokas, Juha-Petteri Pasma.
Tilaisuuden keskusteleva luonne mahdollisti aiheesta rönsyilyn ja äkkiä huomasimmekin, että ihmisillä on valtava huoli ajan hengestä. Työssä jaksaminen, työehtojen huonontuminen ja eriarvoistuminen olivat selkeästi päällimmäisenä. Jonkin verran sivusimme myös petopolitiikkaa ja mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja vaikeaan tilanteeseen.
Parhaamme mukaan koitimme sitoa ratkaisut ongelmiin punavihreän teeman mukaisiksi. Eräänä muodostelmana tilaisuudessa syntyi downshifting, eli elämän leppoistamisen mahdollistavan yhteiskunnan malli, jossa valtion politiikka on tasa-arvoista niin tuloerojen, palveluiden, kuin mahdollisuuksienkin suhteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että poliittiset rakenteet muutetaan mahdollistamaan sosiaalisesti ja ekologisesti tasapainoinen elämäntapa. Siihen kuuluu vapaus tehdä toimeentulonsa kannalta riittäväksi katsomansa määrä mielekästä työtä, ja täyttää muu aika ystävien, perheen, harrastusten tai vaikkapa järjestötyön parissa. Punavihreyden vihreä puoli korostuu erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa yhteiskunnan turvaverkko mahdollistaa esimerkiksi luontoa tai eläimiä rasittavan tarpeettoman työnteon lopettamisen ilman henkilökohtaista taloudellista kriisiä. Myöskään omaishoidon ei pitäisi olla taloudellinen itsemurha vaan varteenotettava vaihtoehto.
Haihattelua tämä ei ole; tälläkin hetkellä on valtava määrä pienyrittäjiä, jotka tienaavat vähän, mutta omasta mielestään riittävästi tasapainoisen elämän ylläpitämiseksi. Arvonlisäverotus vain pakottaa nämä pienituloiset maksamaan satoja euroja kuussa valtiolle vain nostaakseen saman summan joko työttömyyspäivärahana tai toimeentulotukena, koska tässä tilanteessa ei jää varaa maksaa itselleen palkkaa. Juuri tällaisia tilanteita varten Vasemmistoliittokin vaaliteeseissään vaatii alle 10 000 euron vuosituloja verottomiksi.
Usein, tässäkin tilaisuudessa, saa kuulla työhönsä kyllästyneiden suunnitelmia alanvaihdosta. Sairaan- tai vanhustenhoitajat, opettajat, tai vaikkapa siivoojat jotka haluaisivat tehdä koulutuksen mukaista työtä hyvin ja ylpeänä ovat pakotettuja raatamaan kurjistetuissa ja kiireisissä oloissa, jolloin työn jälkikin kärsii. Oma viestini heille on: "ei se vaihtamalla parane". Johtamisen kulttuuri on kaikkialla sama, koska yhteiskuntamme rakenne sen vaatii. Tehokkuuden ja tuottavuuden maksimointi unohtaa inhimillisen elämän laadulliset puolet ja siksi tilanne voi muuttua vain muuttamalla rakenteita. Rakenteet muutetaan poliittisilla päätöksillä ja siksi on tärkeä osallistua yhteiskunnalliseen muutokseen yhteisöllisesti, eikä vain yksilöllisiä uravalintoja tai ostospäätöksiä tekemällä. Helpoin ja vaatimattomin tapa on äänestää vaaleissa. Loput vaihtoehdot ovat vain mielikuvituksesta kiinni. Muistakaa, että vastarinta on sallittua, jopa suotavaa.
Tilaisuuden keskusteleva luonne mahdollisti aiheesta rönsyilyn ja äkkiä huomasimmekin, että ihmisillä on valtava huoli ajan hengestä. Työssä jaksaminen, työehtojen huonontuminen ja eriarvoistuminen olivat selkeästi päällimmäisenä. Jonkin verran sivusimme myös petopolitiikkaa ja mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja vaikeaan tilanteeseen.
Parhaamme mukaan koitimme sitoa ratkaisut ongelmiin punavihreän teeman mukaisiksi. Eräänä muodostelmana tilaisuudessa syntyi downshifting, eli elämän leppoistamisen mahdollistavan yhteiskunnan malli, jossa valtion politiikka on tasa-arvoista niin tuloerojen, palveluiden, kuin mahdollisuuksienkin suhteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että poliittiset rakenteet muutetaan mahdollistamaan sosiaalisesti ja ekologisesti tasapainoinen elämäntapa. Siihen kuuluu vapaus tehdä toimeentulonsa kannalta riittäväksi katsomansa määrä mielekästä työtä, ja täyttää muu aika ystävien, perheen, harrastusten tai vaikkapa järjestötyön parissa. Punavihreyden vihreä puoli korostuu erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa yhteiskunnan turvaverkko mahdollistaa esimerkiksi luontoa tai eläimiä rasittavan tarpeettoman työnteon lopettamisen ilman henkilökohtaista taloudellista kriisiä. Myöskään omaishoidon ei pitäisi olla taloudellinen itsemurha vaan varteenotettava vaihtoehto.
Haihattelua tämä ei ole; tälläkin hetkellä on valtava määrä pienyrittäjiä, jotka tienaavat vähän, mutta omasta mielestään riittävästi tasapainoisen elämän ylläpitämiseksi. Arvonlisäverotus vain pakottaa nämä pienituloiset maksamaan satoja euroja kuussa valtiolle vain nostaakseen saman summan joko työttömyyspäivärahana tai toimeentulotukena, koska tässä tilanteessa ei jää varaa maksaa itselleen palkkaa. Juuri tällaisia tilanteita varten Vasemmistoliittokin vaaliteeseissään vaatii alle 10 000 euron vuosituloja verottomiksi.
Usein, tässäkin tilaisuudessa, saa kuulla työhönsä kyllästyneiden suunnitelmia alanvaihdosta. Sairaan- tai vanhustenhoitajat, opettajat, tai vaikkapa siivoojat jotka haluaisivat tehdä koulutuksen mukaista työtä hyvin ja ylpeänä ovat pakotettuja raatamaan kurjistetuissa ja kiireisissä oloissa, jolloin työn jälkikin kärsii. Oma viestini heille on: "ei se vaihtamalla parane". Johtamisen kulttuuri on kaikkialla sama, koska yhteiskuntamme rakenne sen vaatii. Tehokkuuden ja tuottavuuden maksimointi unohtaa inhimillisen elämän laadulliset puolet ja siksi tilanne voi muuttua vain muuttamalla rakenteita. Rakenteet muutetaan poliittisilla päätöksillä ja siksi on tärkeä osallistua yhteiskunnalliseen muutokseen yhteisöllisesti, eikä vain yksilöllisiä uravalintoja tai ostospäätöksiä tekemällä. Helpoin ja vaatimattomin tapa on äänestää vaaleissa. Loput vaihtoehdot ovat vain mielikuvituksesta kiinni. Muistakaa, että vastarinta on sallittua, jopa suotavaa.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Perusturva, alaraja palkoille ja kyykytyksen loppu
Viime viikonloppu kului rattoisasti vasemmistoliiton puolueristeilyn merkeissä. Siellä startattiin taival kohti vuoden 2011 eduskuntavaaleja. Tämä konkretisoitui erityisesti risteilyn aikana järjestetyssä puoluevaltuuston kokouksessa, johon itsekin osallistuin. Kokouksessa vahvistettiin Vasemmistoliiton vaaliteesit, joista tuli mielestäni varsin järeät. Niiden turvin voi ylpeänä lähteä edustamaan puoluetta vaalikentille.
Erityisen hyviä ovat mielestäni seuraavat ohjelmaan päätyneet vaatimukset, kuten:"Loppu kyykyttämiselle ja työehtojen polkemiselle". Työelämän laadullisessa parantamisessa on ensisijaista saada edes nykyiset työehdot toteutumaan kaikilla ja kaikkialla. Vasta sitten voi ja tietysti tuleekin vaatia niihin parannuksia. 10 euron minimipalkka nostaisi merkittävästi monen nykyään huonosti palkatulla alalla työskentelevän tuloja. On selvää että työnteon tulee olla kannattavaa eikä työssäkäyvän tulisi joutua asioimaan toimeentulotukiluukuilla. Tämä tilanne on liian monelle nykyään arkipäivää!
Kaikki eivät kuitenkaan halua rakentaa loppuelämäänsä huonosti palkatulle ja mahdollisesti sisällöltään merkityksettömälle tai jopa arvojensa vastaiselle työlle, vaan haluavat vapauttaa voimavarojaan johonkin muuhun tärkeäksi kokemaansa, kuten omais- tai lastenhoitoon, pienyrittämiseen, taiteeseen tai mihin hyvänsä nykyään käytännössä korvauksettomaan työhön. Tätä ongelmaa paikkaamaan vaadimme 750 euron perusturvan, joka tulisi korvaamaan kaikki muut nykyiset minimituet, kuten opintorahan, kotihoidontuen tai yrittäjien starttirahan. Tuki mahdollistaa myös joustavan siirtymisen erilaisten elämänvaiheiden tai työllistymisvaihtoehtojen välillä.
Onnelliseksi minut tekee myös se, että vasemmisto yhtyy nyt virallisesti näkemykseeni siitä, että tiedon on kuuluttava kaikille. Vaatimukset vapaan ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoista, oppimateriaalien maksuttomuudesta yms. ovat aiheellisia, mutta arkisia. Niiden ohella radikaalimpana vaatimuksena haluan nostaa esiin yksityistä tiedostojen lataamista koskevan esityksen, jonka mukaan yksityisestä tiedostojen, esim. musiikin lataamisesta omalle koneelle ei tulisi rangaista. Lain tulee ottaa huomioon tämän päivän teknologia eikä turvata itsekkäiden ylikansallisten mediajättien vanhanaikaiseen ansaintalogiikkaan perustuvia medianlevitysmuotoja.
Erityisen hyviä ovat mielestäni seuraavat ohjelmaan päätyneet vaatimukset, kuten:"Loppu kyykyttämiselle ja työehtojen polkemiselle". Työelämän laadullisessa parantamisessa on ensisijaista saada edes nykyiset työehdot toteutumaan kaikilla ja kaikkialla. Vasta sitten voi ja tietysti tuleekin vaatia niihin parannuksia. 10 euron minimipalkka nostaisi merkittävästi monen nykyään huonosti palkatulla alalla työskentelevän tuloja. On selvää että työnteon tulee olla kannattavaa eikä työssäkäyvän tulisi joutua asioimaan toimeentulotukiluukuilla. Tämä tilanne on liian monelle nykyään arkipäivää!
Kaikki eivät kuitenkaan halua rakentaa loppuelämäänsä huonosti palkatulle ja mahdollisesti sisällöltään merkityksettömälle tai jopa arvojensa vastaiselle työlle, vaan haluavat vapauttaa voimavarojaan johonkin muuhun tärkeäksi kokemaansa, kuten omais- tai lastenhoitoon, pienyrittämiseen, taiteeseen tai mihin hyvänsä nykyään käytännössä korvauksettomaan työhön. Tätä ongelmaa paikkaamaan vaadimme 750 euron perusturvan, joka tulisi korvaamaan kaikki muut nykyiset minimituet, kuten opintorahan, kotihoidontuen tai yrittäjien starttirahan. Tuki mahdollistaa myös joustavan siirtymisen erilaisten elämänvaiheiden tai työllistymisvaihtoehtojen välillä.
Onnelliseksi minut tekee myös se, että vasemmisto yhtyy nyt virallisesti näkemykseeni siitä, että tiedon on kuuluttava kaikille. Vaatimukset vapaan ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoista, oppimateriaalien maksuttomuudesta yms. ovat aiheellisia, mutta arkisia. Niiden ohella radikaalimpana vaatimuksena haluan nostaa esiin yksityistä tiedostojen lataamista koskevan esityksen, jonka mukaan yksityisestä tiedostojen, esim. musiikin lataamisesta omalle koneelle ei tulisi rangaista. Lain tulee ottaa huomioon tämän päivän teknologia eikä turvata itsekkäiden ylikansallisten mediajättien vanhanaikaiseen ansaintalogiikkaan perustuvia medianlevitysmuotoja.
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Toimeetulotukilakia on noudatettava Kemissäkin!
Viikonloppuna kävimme Lapin vasemmistonuorten kanssa tunnustelemassa Kemiläisten tuntoja paikallisista menoista. Piknik puistossa aivan rannassa olleiden festareiden tuntumassa oli ihan onnistunut idea, joskin huono sää näytti rajoittaneen puistossa aikaansa kuluttavien ihmisten määrää tuntuvasti. Väen vähyydestä huolimatta ilta kaupungilla tuotti tulosta. Saimme kuunneltua ihmisten tuntoja mitä moninaisimmista aiheista.
Kemissä on tällä hetkellä yksi kuuma keskustelunaihe: Toimeentulotukien käsittelyajat, joista asiakkaat tuntuvat olevan käärmeissään. Kirjoitin seuraavanlaisen mielipidekirjoituksen, jonka lähetin Pohjolan Sanomiin ja Lounais-Lappiin:
Kemin sosiaalitoimiston käsittelyajat ovat luvattoman pitkiä. Toimeentulotukilain mukaan muissa kuin kiireellisissä tapauksissa päätös pitää tehdä viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta. Useilta ihmisiltä olen saanut kuulla, että tuo aika ylitetään tätä nykyä rajusti. Oulun kaupunki sai samasta asiasta 150 000 euron uhkasakon Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta.
Uhkasakkoakin tärkeämpänä asianhaarana pidän kuitenkin sitä inhimillistä kärsimystä, mitä hakijat ovat joutuvat elämässään kohtaamaan. Toimeentulotuki on viimeinen oljenkorsi, jota saadakseen on täytynyt yrittää turvautua kaikkiin mahdollisiin keinoihin toimeentulon takaamiseksi. Siitä huolimatta nykyisessä talouden kurimuksessa näitä viimeisen oljenkorren vetäjiä on hälyttävä määrä, etenkin nuoria ihmisiä. Kemin työttömyysaste on kesällä Kemin kehittämis- ja rahoitusosaston katsauksen mukaan 16%-18%. Epäilen, että samoin kun koko maassa, tuosta joukosta valtaosa on nuoria alle kolmikymppisiä. Siksi voitaneen sanoa, että tilanne syrjii erityisesti heitä. Tällainen ei saa olla Kemin ”virallinen linja”.
Välillisenä kärsijänä ovat sosiaalitoimiston työläiset. Kun työmäärä on henkilöstöön nähden liian suuri, on työstään mahdoton suoriutua kunniallisesti. Voi vain kuvitella mikä vaikutus työssä jaksamiseen on sillä, kun joutuu käsittelemään myöhästyneeksi tietämiään hakemuksia ja sen lisäksi ottamaan vastaan vihaisen asiakaspalautteen, mikä puolestaan vie aikaa ja energiaa varsinaiselta työltä.
Tilanteeseen on puututtava nopeasti helpottaaksemme toimeentulotuen tarpeessa olijoiden tukalaa tilannetta, sekä keventääksemme sosiaalitoimiston työntekijöiden taakkaa. Mikäli kaupungin johdon päätä ei käännetä vetoamalla inhimillisiin kärsimyksiin, luulisi uhkasakon ja kaupungin maineen tahriintumisen kiinnostavan. Painotan vielä, että vika ei ole sossun työntekijöissä, vaan he ovat tilanteen uhreja yhtä paljon kuin asiakkaatkin. Kehoitankin kaikkia asiakkaita kantelemaan pitkittyneistä käsittelyajoista Lapin aluehallintovirastoon. Näin luodaan painetta sinne, missä sillä on vaikutusta.
Seuraavan kerran vuorossa onkin Rovaniemi ja Simerock. Sinne siis!
maanantai 28. kesäkuuta 2010
Kohti vaaleja!
Tästä se lähtee. Tänään starttasi virallisesti kampanjani vuoden 2011 eduskuntavaaleja varten. Tukiryhmän kokous oli puitteiltaan vaatimaton, mutta tapahtumana tärkeä rituaalinomainen siirtyminen tulevaan koitokseen.
Asetelmat ovat selvät, mutta haasteelliset. Rahaa kampanjointiin ei ole, mikä on toisaalta vapauttavaa. Turhilla tukiselvityksillä ja korruptioepäilyillä voi täten pyyhkäistä haitaria puhtaammaksi ja lähteä soitellen sotaan kapitalismia vastaan. Tietysti joitain roposia aina tulee oman järjestön kautta, mutta edustajan paikkaan tarvittavien äänien määrä huomioiden niiden hinta pyöristyisi hyvin lähelle 0€/ääni. Sehän toisaalta toteutuessaa vasta hienoa olisikin. Varmasti se antaisi monelle nuorelle, tai muuten politiikkaan mukaan pyrkivälle toivoa rahallisen rikkauden osoittautuessa tehottomaksi syötiksi äänten kalastelussa.
Puoluekokouksen jälkimainingeista sen verran, että siellähän konkretisoituivat monet odotukset. Vasemmisto on nyt uusi ainakin paperilla, mutta myös siltä osin, että allekirjoittanut istuu sen puoluevaltuustossa. Poliittisesta ohjelmasta tuli valtaosin sellaisen Vasemmistoliiton ohjelma, jonka ehdokkaana haluan olla ja saahan puolueen päättävässä elimessä toimivana hyvin kosketuspintaa valtakunnan asioihin - asia josta on iloa myös kansanedustajaehdokkaana.
Asetelmat ovat selvät, mutta haasteelliset. Rahaa kampanjointiin ei ole, mikä on toisaalta vapauttavaa. Turhilla tukiselvityksillä ja korruptioepäilyillä voi täten pyyhkäistä haitaria puhtaammaksi ja lähteä soitellen sotaan kapitalismia vastaan. Tietysti joitain roposia aina tulee oman järjestön kautta, mutta edustajan paikkaan tarvittavien äänien määrä huomioiden niiden hinta pyöristyisi hyvin lähelle 0€/ääni. Sehän toisaalta toteutuessaa vasta hienoa olisikin. Varmasti se antaisi monelle nuorelle, tai muuten politiikkaan mukaan pyrkivälle toivoa rahallisen rikkauden osoittautuessa tehottomaksi syötiksi äänten kalastelussa.
Puoluekokouksen jälkimainingeista sen verran, että siellähän konkretisoituivat monet odotukset. Vasemmisto on nyt uusi ainakin paperilla, mutta myös siltä osin, että allekirjoittanut istuu sen puoluevaltuustossa. Poliittisesta ohjelmasta tuli valtaosin sellaisen Vasemmistoliiton ohjelma, jonka ehdokkaana haluan olla ja saahan puolueen päättävässä elimessä toimivana hyvin kosketuspintaa valtakunnan asioihin - asia josta on iloa myös kansanedustajaehdokkaana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)