maanantai 28. kesäkuuta 2010

Kohti vaaleja!

Tästä se lähtee. Tänään starttasi virallisesti kampanjani vuoden 2011 eduskuntavaaleja varten. Tukiryhmän kokous oli puitteiltaan vaatimaton, mutta tapahtumana tärkeä rituaalinomainen siirtyminen tulevaan koitokseen.

Asetelmat ovat selvät, mutta haasteelliset. Rahaa kampanjointiin ei ole, mikä on toisaalta vapauttavaa. Turhilla tukiselvityksillä ja korruptioepäilyillä voi täten pyyhkäistä haitaria puhtaammaksi ja lähteä soitellen sotaan kapitalismia vastaan. Tietysti joitain roposia aina tulee oman järjestön kautta, mutta edustajan paikkaan tarvittavien äänien määrä huomioiden niiden hinta pyöristyisi hyvin lähelle 0€/ääni. Sehän toisaalta toteutuessaa vasta hienoa olisikin. Varmasti se antaisi monelle nuorelle, tai muuten politiikkaan mukaan pyrkivälle toivoa rahallisen rikkauden osoittautuessa tehottomaksi syötiksi äänten kalastelussa.

Puoluekokouksen jälkimainingeista sen verran, että siellähän konkretisoituivat monet odotukset. Vasemmisto on nyt uusi ainakin paperilla, mutta myös siltä osin, että allekirjoittanut istuu sen puoluevaltuustossa. Poliittisesta ohjelmasta tuli valtaosin sellaisen Vasemmistoliiton ohjelma, jonka ehdokkaana haluan olla ja saahan puolueen päättävässä elimessä toimivana hyvin kosketuspintaa valtakunnan asioihin - asia josta on iloa myös kansanedustajaehdokkaana.