Se valuu sittenkin

Oikeiston talouspolitiikka perustuu mantraan: “Menestyvät yksilöt tuottavat hyvinvointia koko yhteisölle” ja sen vuoksi noita menestystarinoita ei pitäisi jarruttaa tai kokonaan estää verotuksella, tai muulla sääntelyllä. Sen perusidea on, että kun hyvin tienaavien tuloja ei rajoiteta veroilla ja rajoituksilla, kuten ympäristölaeilla, tulot maksimoituvat ja näin myös muulle kansalle jää enemmän tähteitä jaettavaksi. Tämän katsotaan lisäävän koko kansan hyvinvointia.

Totta onkin, että viime vuosikymmeninä työn tuottavuus on kasvanut räjähdysmäisesti ja hyvinvointi on joillain mittareilla lisääntynyt. Eliniänodote on pidentynyt ja olemme saaneet todistaa hyvinvointivaltion synnyn. Asia ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen.

Mantra pitikin paikkansa - mutta vain hetken. New York Times julkaisi 4.9.2011 kuvaajan vaurauden jakautumisesta, joka osoitti, että Yhdysvalloissa sotien jälkeen palkat ja ostovoima kasvoivat tasaisesti kansantuotteen mukana. Täytyy kuitenkin muistaa, että tuolloin talous oli hyvin säädeltyä. On turvallista olettaa kehityksen olleen euroopassa pitkälti samansuuntainen. Tärkeää on muistaa myös, että tuona aikana luotiin tuntemamme hyvinvointivaltion perusta.

Uusliberaali kumous 70-luvun lopussa kuitenkin katkaisi tämän jatkumon. Talouden vapauttamistoimenpiteet kylläkin kiihdyttivät talouskasvua, mutta alimman palkkaluokan ostovoima jäätyi sille tasolleen, keskiluokankin kehityksen hidastuessa ja aineellinen hyvinvointi lisääntyi enää vain parhaiten tienaavalla viidenneksellä.

Ostovoiman jäätyminen on monella tapaa heikentänyt alimman tuloluokan hyvinvointia. Se lisää elämän epävarmuutta ja turvattomuuden tunnetta luoden aineellista ja henkistä pahoinvointia. Tietenkin tämä korostuu enemmän Yhdysvaltojen tapaisessa valtiossa, jossa sosiaaliturvaa ei ole samaan tapaan kuin meillä, mutta turvassa emme ole mekään.

Mantrat ja hokemat ovat siitä vaarallisia, että niitä pidetään totena vain, koska riittävän monet niitä hokevat. Suurin osa niistä on kuitenkin helposti testattavissa, ja mikäli tulokset antavat ymmärtää, että ne ovat väärässä, niin tällöin niiden pohjalta toteutettua politiikkaa voitanee pitää vain ideologisena huuruiluna. Vastuutonta se on aina, mutta usein valitettavasti myös hyvin vahingollista!

Kun puhumme hyvinvoinnista, meidän täytyy olla äärimmäisen tarkkoja mitä sillä tarkoitamme ja millä sitä mittaamme. Politiikkaan vaikuttaessamme meidän täytyy myös olla valppaana sen suhteen, laitammeko laastaria korjaamalla sosiaaliturvaa vai parannammeko tautia muuttamalla epätasa-arvoa aiheuttavia rakenteita.

Sanotaan, että vauraus valuu alaspäin. Muitakin sanontoja alaspäin valuvista asioista on kuultu. Taitaa olla sittenkin niin, että toiset niistä ovat useammin totta.