Syrjäytymisen ehkäisystä syrjäyttämisen ehkäisemiseen

Seuraava kirjoitus käsittelee aihetta, jota on blogosfäärissä käsitelty jo viljalti. Itsekin olen aihetta sivunnut joskus aiemmin. Tämän tekstin tarkoitus onkin lähestyä paikkakuntani ihmisiä lehtien mielipidepalstoilla. On nimittäin - uskokaa tai älkää - edelleen paljon ihmisiä, jotka eivät ihan joka päivä tarkista mistä facebookissa juuri sillä hetkellä kohistaan. Nettiversion tarkoitus taas on vähän todistella nettiyleisölleni, että minäkin välillä jotain kirjoittelen ja toisaalta tässä pystyy kätevästi linkittämään vähän taustoja. Asiaan siis, ollaampa hyvät:

Me nuoret emme ole ongelma. Me olemme ihmisiä, jotka elämme tavallista elämäämme niissä puitteissa, jotka meille on annettu - osan jopa yrittäessä vaikuttaa niihinkin. Huoli nuorisosta ei ole uusi ilmiö ja siihen liittyviä kliseitä toistelematta menen suoraan asiaan. Medioita seuraavat ihmiset ovat tuskin voineet viime päivinä välttyä huomaamasta presidentti Niinistön syrjäytymistä ehkäisevän työryhmän ulostuloista noussutta kohua. Kriittiset äänensävyt ovat huomauttaneet kampanjan aikaansaannosten olevan laiha lohtu todellisessa syrjäytymisvaarassa oleville, ompa epäilty jopa kampanjan tarkoitusperän olleen täysin muualla, kuin sen pohjamarginaalin pelastamisessa - nimittäin jo valmiiksi hyvin toimeentulevien ihmisten ojentamisessa huolehtimaan jälkikasvustaan.

Silmiinpistävintä kuitenkin koko kampanjassa, ja siitä käydyssä keskustelussa on se, kuinka nuorista keskustellaan ongelmana ja meidän äänemme sivuutetaan virallisessa keskustelussa. Meistä siis keskustellaan ilman meitä, ja meitä kohtaan suunnitellaan täysin todellisuudesta irrallaan olevia toimenpiteitä ja moititaan kyynikoiksi kun emme noin vain niitä nielekään. Oli kampanja sitten osoitettu nuorille tai heidän vanhemmilleen, kuulun itse nuorena perheellisenä kumpaankin kohderyhmään ja omien kokemusteni pohjalta koen sen aikaansaannokset monella tapaa turhauttavana.

Sitäpaitsi, koko keskustelu on lähtökohtaisesti sivuraiteilla. Heittäytyessämme keskusteluun syrjäytymisestä unohdamme olennaisen - syrjäyttämisen. Vai miksi muuten saamme lukea neuvoja siitä, kuinka vanhempien tulisi ottaa arki haltuun, mutta emme neuvoja yrityksille siitä, kuinka heidän tulisi hillitä irtisanomisintoaan? Miksi näemme neuvon leipoa pullaa ja käydä lauantaina saunassa, mutta emme näe vaatimuksia riittävästä sosiaaliturvasta, jotta jokaisella perheellä olisi varaa saunalliseen asuntoon, tai edes siihen saunavuoroon?! Sitäpaitsi, niillä lapsilla, joitta syrjäytymisuhka eniten painaa, saattaa koti olla se kaikista kamalin paikka, eikä tilannetta auta leikkauspolitiikka jo täysin aliresursoitua sosiaalihuoltoa kohtaan.

Jos oikeasti haluamme pelastaa nuoret syrjäytymiseltä, meidän täytyy lopettaa syrjäyttäminen. Parhaiten se tapahtuu turvaamalla palkkatyöstä riippumaton toimeentulo sekä vanhemmille, että lapsille, sekä takaamalla palveluiden saatavuus. Viimeksi mainittuun voitte jokainen vaikuttaa kunnallisvaaleissa, joissa itsekin olen mukana turvaamassa kattavia julkisia peruspalveluita, niin sosiaali-, terveys- kuin koulupuolella.

-Markus Korjonen
perheellinen opiskeleva silpputyöläinen
Vasemmistoliitto