Keskustan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja, torniolainen Katri Kulmuni, ruotii Vasemmistoliiton todellisuuskäsitystä 17.5. päivätyssä kolumnissaan. Tekstissään Kulmuni väittää vasemmiston kantojen olevan irti Lapin todellisuudesta. Vaikka heitot ovatkin löysiä ja perustelemattomia, jopa hieman epätoivoisia, katson velvollisuudekseni puolueen piirin puheenjohtajana puuttua niistä muutamiin.
Kulmuni mm. syyttää vasemmistoa perinteisen kannattajakuntansa, teollisuuden työläisten, unohtamisesta. Tätä Kulmuni perustelee sillä, että hänen mukaansa vasemmisto on jossain puheenvuorossa joskus kyseenalaistanut Keskustan kaavailemia suojamekanismeja, joiden tarkoitus on estää teollisuuden siirtyminen halpamaihin. Kulmuni ei kuitenkaan erottele lainkaan, mitä mekanismeja hän tarkoittaa, tai mitä konkreettisia vääriä kantoja vasemmistolla on. Väite on myös klassinen olkiukko, sillä Vasemmisto ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan vain teollisuuspuolue, vaan työväenpuolue. Työväellä tarkoitamme kaikkia niitä ihmisiä, jotka asemansa vuoksi ovat palkkatyöstä riippuvaisia, oli sitä työtä tai ei. Väliä ei myöskään ole sillä, onko työ teollisuudessa, tieteessä, matkailuissa tai muissa palveluissa.. Tätä taustaa vasten voimme tarkastella muutamia Lapin maakuntaa koskevia hallituksen päätöksiä, kuten Kemijärven sellutehdasta, metsähallituslakia, Teno-sopimusta, kikyä, sotea, satamaväylää, ja hallintarekisteriä, vain muutamia mainitakseni.
Ensimmäinen päätös vie vuosien taa. Silloin Keskustan siunauksella Kemijärveltä lopetettiin kannattava Sellutehdas. Se oli talouskriisin kynnyksellä yksi kovimpia lappilaiseen teollisuuteen kohdistuneista iskuista. Vasemmisto luonnollisesti puolusti tehdasta ja sen työntekijöitä äänekkäästi. Keskustan johdolla hyväksyttiin myös metsähallituslaki, jonka myötä metsähallituksen liiketoiminta yhtiöitettiin. Tulos näkyi jo keväällä, kun vajaa 300 metsuria lomautettiin. Samaan hengenvetoon mainittakoon myös erityisesti saamelaisväestöä sortava Teno-sopimus, jota vastustamaan ei löytynyt ainuttakaan keskustalaista. Vasemmisto vastusti sopimusta yksimielisesti.
Keskustan johdolla saatiin aikaan myös kikynä tunnettu kilpailukykysopimus, jonka piti parantaa työllisyyttä, vähentää velkaantumista ja lisäksi parantaa Suomen kilpailukykyä. Kikyn seurauksena leikattiin tosiasiassa julkisen sektorin naisvaltaisten matalapalkka-alojen lomarahoja ja työpäiviä pidennettiin. Tuloksena Suomen velanoton ja lisäleikkausten tarve kasvoi kahdella miljardilla. Kikyä johdonmukaisesti vastusti jo valmisteluvaiheessa vain Vasemmistoliitto. Jälkikäteen sen on täydeksi torsoksi tunnustanut myös talouspolitiikan arviointineuvosto.
Sote-uudistusta ollaan puolestaan keskustalaisen pääministerin johdolla viemässä maaliin siten, että siihen sisältyy valinnanvapaus-termiin verhottu yhtiöittämispakko. Tämä pakkoyhtiöittäminen ja yksityisten veroja kiertävien terveysfirmojen kermankuorinnan mahdollistava vaatimus on jo sinänsä hirvitys, mutta erityisen huonosti se sopii pitkien välimatkojen harvaan asuttuun Lappiin. Sinänsä huvittavaa ja jopa kiinnostavaa on, että Kulmunin kolumni julkaistiin samana päivänä, kun eduskunnassa hyväksyttiin omistusten salaamisen ja korruption mahdollistava hallintarekisteri. Riski nimittäin on, että poliitikkojen yhteydet sote-markkinoille tunkeviin yrityksiin jäävät jatkossa hämärärekisterin varjoon.
Viimeisin teollisuuspoliittinen rimanalitus nähtiin, kun hallitus hyväksyi laivaväylän syventämiseen lisämäärärahat Oulun satamalle ilman, että hanketta varten tehtiin minkäänlaista liikenneselvitystä Pohjois-Suomessa. Samoille rahoille olisi löytynyt käyttöä myös Kemissä, missä Lapin teollisuuden tuotteet saataisiin pois nelostieltä merelle. Vaikea sanoa missä määrin Kulmunin puoluetoverin, pääministeri Juha Sipilän kotiseutu tähän järjettömään päätökseen vaikutti, mutta yksi asia on varma: vasemmiston vääristyneen todellisuudentajun syytä se ei ollut.
