maanantai 28. maaliskuuta 2011

Normaaliaika

Taas on se aika vuodesta, kun kelloja siirrettiin ns. kesäaikaan. Se tarkoittaa kellojen siirtämistä normaaliajasta tunnilla eteenpäin. Näin on tehty Suomessa vuodesta 1981, eli nyt kolmekymmenta vuotta. Kesäaikaan siirtymistä perustellaan energiansäästöllä, koska kelloja siirtällä pyritään rytmittämään ihmisten valveillaoloaikaa päivänvalon mukaan, mutta pitävää näyttöä energian säästymisestä ei ole. Sen sijaan näyttöä energian lisäkulutuksesta on, nimittäin valveilla ollessaan ihmiset tapaavat harrastaa energiaa kuluttavia asioita, myös ilman keinotekoista valaistusta. On myös paljon näyttöä monista haitoista, joita seuraa kellojen siirtelystä. Ihmisten biologinen kello ei ole noin vain siirrettävissä. Sen lisäksi yhteiskunnallisesti aikataulujen siirtelystä koituu monin verroin erilaisia kustannuksia, puhumattakaan kellojen siirtelyn aiheuttamista sekaannuksista ja myöhästelyistä. Haitat voi jokainen havaita henkilökohtaisesti nyt, kun joutuu käytännössä heräämään tuntia aiemmin.

Mielestäni kellojen siirtelyssä tulisi ottaa järki käteen ja luopua tästä vahingollisesta tavasta. Tässäpä oivallinen poliittinen tavoite, joka taatusti koskettaa meistä jokaista ja jota voinee kannattaa jokainen puoluekannasta riippumatta(?)

2 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä tavoite, kannatetaan, mutta onko kesäaika vai normaaliaika parempi? Ainaiselle myöhästyjälle talviaika tietysti "toisi tunnin lisää", mutta kesäaika tuntuu olevan talvellakin järkevämpi valoa ajatellen.

    Työt tehdään nykyisin useimmiten sisällä. Siihen ei ulkovaloa tarvitse. Ulkoiluun taas tarvitsee ja olisikin hyvä jos työ- ja koulupäivän jälkeen jäisi valoisaa aikaa ulkoilutarkoituksiin. Myös ulkoilupaikkojen valaisua tarvittaisiin vähemmän. Tietysti Lapissa valoa ei tiettyyn aikaan ole juuri ollenkaan, mutta myös ja varsinkin täällä päivän pidentyminen tunnilla toisi merkittävän hyödyn.

    VastaaPoista
  2. Toden totta tosiaan.

    Pimeimpään vuodenaikaan tosiaan toivoisi, että normaali työajan jälkeen jäisi mahdollisimman paljon valoisaa. Tällä voisi olla jopa kansanterveydellinen vaikutus. Emme ole enää ulkotöissä savotoilla.

    No kunhan siirtelystä päästäisiin, tämä olisi enää hienosäätöä. Merkityksellistä sellaista, tosin.

    VastaaPoista