Marjasota

(Kansan Tahdon kolumni 30.8.)

Taas on otsikoissa revitelty yhden kesän tarpeiksi. Jos keltaisen lehdistön lööppeihin olisi uskominen, kalpenisi sorsanmetsästys thaimaalaisten marjanpoimijoiden jahdin aiheuttalle rytinälle. Suomen sivukylät ovat olleet sotatilassa, koska ahneet ulkolaiset tulevat riistämään marjat varpuineen jättäen kyläläiset nuolemaan näppejään. Jos puolustusvoimia ei apuun saada, tulisi vähintään jokamiehenoikeudet uudistaa, eikö totta?

Ei.

Sain kunnian olla osallisena Vasemmistonuorten “solidaarisuutta marjanpoimijoille”-kampanjan operatiivisessa osiossa, kun etelän toverit tulivat Lappiin tutustumaan leireihin, sekä haastattelemaan asiantuntijoita. Tämä oli monella tapaa opettavainen kokemus. Itse en suureksi harmikseni joutanut leireille mukaan, mutta asiantuntijatapaamisissa olin läsnä. Kampanjadelegaatio majoittui kotonani, joten kokemuksista syntyi tuoreeltaan myös paljon hyvää keskustelua.

Päällimäisenä jäi kummastuttamaan se, kuinka sekä poimijoiden että asiantuntijoiden haastattelujen myötä ilmiöstä piirtyvä kuva poikkeaa siitä, mitä julkisuudessa, pääasiassa lehtien mielipidekirjoituksissa ilmenee. Paitsi että ongelmia ei juurikaan näytä olevan siellä, mistä kovin huuto syntyy, jää mielestäni myös moni tärkeä ongelma huomaamatta. Yksittäisten kateuden ja muukalaisvihan motivoiman pyssynpaukuttelun taakse verhoutuu todellinen ongelma - ja keskustelu peruskysymyksistä.

Marjabisnes on nimittäin kestämättömän perustuksen varassa. Se toimii kaiken valvonnan ja sääntelyn ulkopuolella, vaikka poiminta täyttää työsuhteen piirteet. Nykyisin poimijoiden henkilöstövuokrausbisnes on verhottu rahojensiirtokikkailulla vaikuttamaan vapaiden yksilöiden vapaaehtoiselta turismilta, jolloin työntekijöiden kohtelua sääntelee villin lännen lait. Ammattiliitoilla ei ole asiaa, kun ei ole työsuhdetta, ELY-keskuksilla ei ole resursseja, poliisi ei voi puuttua jos ei epäillä rikosta(taas, ku ei ole työsuhdetta, niin mikäs noiden turistien täällä ollessa). Ainoa viranomaisvalvonta on majoituskoulujen paloturvallisuus. Tiedän nyt, että muutamat isot firmat toimivat hyvin ja kohtelevat työntekijöitä hyväntahtoisesti - onhan se heidänkin etujensa mukaista, mutta voitaisiinko Suomessakin luopua vaikkapa AY-liikkeestä ja lainsäädännöstä, kun tiedämme parin suuren rakennusfirman huolehtivan työntekijöidensä oloista säädyllisellä tavalla?

Riippuen siitä, mitä vastasit viimeisimipään, toivon sinun arviovan siinä valossa myös suhdettasi marjabisnekseen. Jos huolestuttavin piirre marjabisneksessä on muutamien yksittäistapausten kokema kurja kohtalo surkeiden olojen tai rajun velkaantumisen myötä, ja etenkin, jos suuret firmat kohtelevat työntekijöitään hyvin, miksi emme vaatisi työsuhteen tunnustamista poimijoiden viisumin myöntämisen yhteydessä. Ja jos toiminnan saattaminen näin sääntelyn piiriin tekisi siitä kannattamatonta, herää kysymys, onko asioista sittenkään huolehdittu - ja mikä tärkeintä, haluammeko katsella sitä läpi sormien nyt?