Kansan Tahdossa, kesäkuussa: SAK - kallis, turha tai kauhea

Otsikolla viittaan SAK:n julkaisemaan perustulo-aihetta kielteiseen sävyyn käsittelevään roiskaisuun, jonka allekirjoittajaksi mainitaan SAK:n omilla internet-sivuilla Ilkka Kaukoranta. Kirjoittaja käy yksinpuhelua viime aikoina näkyvästi esillä olleesta yhteiskunnallisesta aiheesta, perustulosta. Vasemmistoliittohan ilmoittaa haluavansa edetä vaiheittain kohti perustuloa, mutta ilmoittaa täsmälliset yksityiskohdat vain ensiaskeleista, tässä tapauksessa 750e perusturvauudistuksesta. Ymmärrän hyvin miksi. Perustulo on niin merkittävän kokoluokan uudistus, että se tuskin tulee tapahtumaan nopeasti ja lyhyessä ajassa, ja näinollen kaikki tarkat lukemat ovat vanhentuneet siihen päivään mennessä, kun toteutuminen on ajankohtaista. Tämä ei liene vaikeaa ymmärtää kenellekään - paitsi Ilkka Kaukorannalle.

Jostain syystä SAK kokee perustulon uhakana olemassaololleen. Osittain tästä syystä se kannattaa tunnetusti joka käänteessä ansiosidonnaista työttömyysturvaa mielestään parhaana sosiaaliturvana. Mainitun kirjoituksen kohdalla tämä pelko menee jo epätoivoisiin sfääreihin. Se näkyy Kaukorannan tarkoitushakuisessa argumentoinnissa, joka ei näytä seuraavan muuta  aiheesta käytyä keskustelua, kuten kohdassa, jossa hän moittii “tonni kuussa”-mallin kelvottomaksi ja kalliiksi ilmoittamalla tuon mallin maksavan valtiolle 35 miljardia vuodessa. Laskukaavaa hän ei ilmoita, koska se tekisi hänen väitteensä naurunalaiseksi.

Jokainen suomalainen on jo nyt oikeutettu jonkinlaiseen turvaan, jota tilanteesta riippuen saadaan vaihtelevia määriä - eri luukuilta. Tukimuotojen virtaviivaistaminen on toteutettavissa ilman muutoksia kustannuksiin ja saavutettaisiimpa sillä jopa säästöjä, joskin verrattain vähäisiä, byrokratian vähentyessä. Silti virtaviivaistaminen olisi ensiarvoista elämäntilanteiden moninaisuudessa ja vaihteluissa, toisin sanoen normaalia elämää eläville ihmisille. Toinen, aatteellisesti tärkeä seikka, on perustulon luonne työnantajien mielivallasta riippuvaisten ihmisten neuvotteluaseman parantajana. Tästä seuraa kustannuksia ja veronkorotukset on tunnustettava, mutta Kaukoranta jättää mainitsematta, että korotukset kompensoituvat perustulolla itsellään tulojen pysyessä määritellyn pisteen alapuolella, jolloin verotus tosiassa rokottaisi vain reilusti paremmin toimeentulevia.

SAK:n tapa viestiä asiasta on erityisen tyrmistyttävä. Ensinnäkin se edustaa elitististä totuuden torvi- ja ylhäältä alas mentaliteettia, paitsi kieltäytyessään vuoropuhelusta, myös siltä osin että jopa SAK:n omien tutkimusten mukaan jopa 50% sen jäsenistä hyväksyisi jonkilaisen perustulon.  Olen pettynyt tapaan, jolla SAK kieltäytyy tunnustamasta yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuneen muutoksen, jonka seurauksena, ikävä kyllä, valtaosa työikäisistä - tuensaajista puhumattakaan, elää sellaisissa olosuhteissa, joissa vanhat mallit eivät palvele tarkoitustaan. Se näin entisestään erkaantuu perinteisestä työväenliikkeen traditiosta ja kaivaa kuilua itsensä ja maailman välille. Sillä niin kauan kuin on palkkatyöstä eläviä, tarvitaan vahva ja järjestäytynyt työväenliike. SAK:n eliitti sen sijaan kaivaa järjestönsä hautaa linnoittamalla sen realiteeteista piittaamatomaksi oman edun valvojaksi jäsentensä ja kansalaisten edun kustannuksella.