maanantai 6. joulukuuta 2010

Hajanaisia ajatuksia itsenäisyyspäivästä

Itsenäisyyspäivän viikolla luin Kansan Uutisista seuraavansisältöisen uutisen:
"Hallitus esittää, että toimeentulotuen perusosaa leikataan alle 25-vuotiailta, jotka kieltäytyvät koulutuksesta. Eduskunta äänestää tänään paljon porua herättäneestä hallituksen esityksen sisällöstä."

Hiljaiseksi veti...

Nimenomaan itsenäisyyspäivän lähestyessä mieliin nimittäin palautuu itsenäisyyteen liittyvät ajatukset ja pohdinta siitä, mitä se oikeasti meille tarkoittaa. Oma suhtautumiseni siihen ja sen juhlintaan on vuosien varrella kulkenut värikkään ja vivahteikkaan polun. Lapsena itsenäisyys oli sitä, mitä siitä koulussa opetettiin. Oli hienoa olla isänmaallinen, olihan isoisäni sentään sotiemme veteraani. Tosin hänen suhtautumisestaan sotimiseen sain psyykeeseeni polttoleiman jo pienenä - me pyssyleikkejä leikkivät lapset saimme muistutuksen siitä, että elämme rauhan aikaa, ja nyt ei tarvita torrakoita. Asialle ei silloin osannut antaa sen ansaitsemaa painoarvoa, mutta tietysti sillä on ollut vaikutusta varttuneempana, kun on joutunut oman vakaumuksena valitsemaan kutsunnoissa. Palvelin isänmaata siis siviilipalvelusmiehenä. Totaalikieltäytymistäkin suunnittelin, mutta koska palvelukseen astuessani olin jo perheellinen, koin totaalihaaveen ja puolen vuoden vankilatuomion itsekkääksi egotripiksi perheen kustannuksella ja valitsin pidemmän palveluvaihtoehdon ja yhteisen ajan perheen kanssa.

Teini-ikäisenä linnan juhlien aikaan järjestetyt kuokkavierasjuhlat tulivat myös allekirjoittaneelle tutuksi. Hieman käänteisesti koin tekeväni isänmaallisen teon, kun osoitin mieltä tasa-arvon ja köyhien asian puolesta ulkona pakkasessa kansakunnan kerman koreillessa ja mässäillessä linnan glamourin loisteessa. Hetkeäkään en vaihtaisi pois edelleenkään. Minulle itsenäisyys on nimittäin yhä enenevissä määrin näyttäytynyt mahdollisuutena osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa omiin yhteisiin asioihimme sen sijaan, että joku muu, tuolta ulkoa tekisi sen meidän puolestamme. Eduskunnan porvaripuolueet, sekä elinkeinoelämä ovat omineet isänmaallisuuden käsitteenä, mutta ovat luovuttaneet politiittisen suvereniteettimme markkinavoimien näkymättömälle kädelle. Joskus, kun kaupunginvaltuuston kokouksessa asioita esitellään talouden mittareilla "välttämättöminä" päätöksinä, mietin mihin meitä päättäjiä silloin tarvitaankaan? Eikö riittäisi että yksi talouden tuntija tekee tarvittavat laskelmat ja leimaa aina kulloinkin välittömästi ennakoitavan tulevaisuuden näkökulmasta sen rahallisesti kannattivmman vaihtoehdon. Sellaiseen vaihtoehtoon en tietenkään usko, siksi peräänkuulutankin itsenäisyytemmekin vuoksi kansanvaltaa rahanvallan sijaan. Se on todellista isänmaallisuutta, itsenäisyytemme puolustamista.

Itsenäinen valtio ei myöskään ole itsenäinen, jos sen kansalaiset eivät omassa elämässään ole itsenäisiä, ns. suvereeneja kansalaisia. Tämä tarkoittaa jokaisen kansalaisen tasavertaisia vapauksia ja mahdollisuuksia päättää omasta elämästään ja sen suunnasta. Tällaisten mahdollisuuksien turvaaminen edellyttää määrätynlaisia perusedellytyksiä, eikä kaikkein vähiten perustuslainkin meille vaatimia perustarpeita kuten kattoa pään päälle ja ravintoa. Tuo alussa mainisemani uutinen, joka siis tarkoittaisi automaattileikkuria nuorten toimeentulotukeen, oli kaltaiselleni nuorelle perheelliselle katkeraa myrkkyä. Olen joutunut, ollessani alle 25-vuotias nuori perheellinen, asioimaan toimeentulotukiluukulla opiskelujen ja siviilipalveluksen välisinä aikoina - aikoina, jolloin elämän järjestäminen on muutoinkin haasteellista. Köyhyyden torjumisen juhlavuotena mainitunkaltaiset päätökset tuntuvat pökerryttäviltä; ovathan ne kohdistettu siihen kansanryhmään, johon rakenteellinen työttömyys, opiskelupaikkojen niukkuus ja opiskelun monissa tapauksissa tuottama taloudellinen kurimus sekä suurin vaikean syrjäytymisen riski kohdistuu. Tämän kehityksen kääntämiseksi ei tule kaihtaa keinoja, se on meidän isänmaallinen velvollisuutemme. Tarvitsemme torjuntavoiton, tai pikemminkin täyden selätyksen talouden diktaruurin hyökkäystä vastaan.

1 kommentti:

  1. Juuri näin. Tuo lakiesitys on kyllä kaiken nähdyn sonnan huipentuma.

    VastaaPoista