tiistai 11. tammikuuta 2011

Mistä rahat?

Aina kun poliitikko esittää uudistuksia, on aiheellista kysyä "mistä rahat?". Kysymyksen kuulee lausuttavan erityisen usein kun on puhe sosiaaliturvan uudistuksista, kuten perustulosta, mutta myös muiden, etenkin julkisten palveluiden parantamisesitysten yhteydessä. Porvaripuolueet ovat uusliberalistisen aatteensa lumoissa yksityistämässä kaikkea vedoten kuvitteellisiin säästöihin ja maahanmuuttokriitikot ovat ajamassa maahanmuuttajia ulos sekä lopettamassa kehitysyhteistyötä milloin mihinkin lukuihin vedoten. Minäpä nostan pöydälle sellaisen kissan, joka syö sinunkin ruokasi: Harmaa talous.



Kuva on skannattu 11.1.2011 Pohjolan sanomista. Siinä on esitetty palloina valtion verotuloja ja -menoja. Erityisen huomionarvoisia ovat kehitysyhteistyön ja maahanmuuton kustannukset, joissa eivät ole edes huomioituna niistä saatavat tulot(kyllä, niitäkin on). Harmaan talouden haluan nostaa esille siksi, että mielestäni se on vähintäänkin aiheellista tässä keskustelussa, kuten seuraavasta linkistä voidaan havaita.

"Harmaan talouden kokonaismäärä voi olla jopa 10–14 miljardia euroa vuodessa, ilmenee eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaamasta raportista."

Mikäli tuosta 10 miljardista piirrettäisiin pallukka, se nielisi sisäänsä kaikki menopuolen pallot, ja yli jäisi vielä 80% eli 8 miljardia käytettäväksi johonkin muuhun(itse rahoittaisin sillä tietysti perustulon, ja paljon muuta). Mikäli tuota väitettä 10 miljardista pidettäisiin pöyristyttävänä ja mahdottomana, voitaisiin se reiluuden vuoksi puolittaa. Silti oltaisiin menopuolen pallojen syömisen jälkeen 3 miljardia voiton puolella.

MIKSI siis tähän asiaan ei ole puututtu? No, onhan siihen yritetty. Puolueista Vasemmistoliitto on varmasti aktiivisimmin pitänyt yllä puhetta harmaasta taloudesta, sekä tehnyt konkreettisia esityksiä valvonnan lisäämiseksi, sekä harmaan talouden torjumiseksi. Esityksiä, jotka ovat tulleet aina torjutuksi porvaripuolelta. Vaalien lähestyminen on tietysti kirvoittanut kantoja myös porvaripuolen pääpiruilta, kuten EK:n äänitorvi Kataiselta, mikä on tietysti positiivinen ilmiö. Kannanotot näyttäytyvät kuitenkin oudossa valossa, kun on osoitettavissa nykyisen hallituksen selkeästi harmaan talouden kitkemistä vaikeuttaneet toimenpiteet, kuten resurssien vähentäminen valvonnasta.

Pistetäänpä asiat mittasuhteisiin ja hoidetaan oleellisin alta pois. Sen jälkeen voimme keskittyä muihin kysymyksiin, eikä tarvitse kysellä: "Mistä rahat?"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti