sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Toimeentulotukileikkurissa ei puolusteltavaa

Rovaniemellä ilmestyvässä ilmaisjakelulehdessä on keskusteltu kansanedustaja Markus Mustajärven ja "työttömän asentajan" toimesta Lex Soininvaarasta. Päätimme Lapin Vasemmistonuorten kanssa sotkea lusikkamme soppaan seuraavalla kirjoituksella. Teksti on toimitettu Uuteen Rovaniemeen ja toivottavasti se myös julkaistaan. Joka tapauksessa te, hyvä yleisö, pääsette nauttimaan siitä jo nyt.

Tässä se on:

Uuden Rovaniemen mielipideosastolla on virinnyt keskustelua Lex Soininvaarasta. Nimimerkki Työtön asentaja puolusteli Lex Soininvaara -nimellä tunnettua nuorison toimeentulotuen automaattileikkuria. Lakimuutoksessa on kysymys siitä, että nuorilta, jotka eivät hae töihin tai yhteishaussa kouluun, leikataan jopa 40% heidän toimeentulotuestaan. Tuohon joukkoon laskettanee myös ne nuoret, jotka syystä tai toisesta ovat keskeyttäneet opintonsa, koska jo ennen lakimuutosta heiltä voitiin toimeentulotukea vähentää.

Pikainen vilkaisu esim. mol.fi-sivustolle antaa hyvän kuvan kouluttamattomille tarjolla olevista töistä. Puhelinmyyntiä kokeilleista moni ei alalle palaa ja nekin, jotka työssä viihtyvät, eivät pysty pitämään työpaikkojaan sisäänrakennetun ulossavustuksen johdosta. Poikkeuksiakin toki on, mutta koska nuorisotyöttömyys 18-24-vuotiaiden kohdalla lähentelee 40 prosenttia on selvää, ettei noilla poikkeuksilla pelasteta koko sukupolvea. Esityksen järjettömyydestä kertonee sekin, että sitä vastutavaan mielenosoitukseen osallistuivat kokoomusta lukuunottamatta kaikkien puolueiden nuorisojärjestöt. Myös kaikki opiskelijajärjestöt olivat edustettuina.

Nuoret eivät ole yhteisöstään irralla olevia tuotantoyksiköitä, vaan monesti perheellisiä tai muutoin johonkin sosiaaliseen piiriinsä ja sen rutiineihin tavalla tai toisella sidottuja. Epävirallista omaishoitoa voidaan pitää tästä yhtenä esimerkkinä: Halu olla ikääntyvien läheisten seurana tai lasten kanssa kotona sen sijaan, että haettaisiin pelkän rangaistuksen pelossa töihin tai opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, on monelle omantunnon kysymys. Pitkien välimatkojen Lapissa pelkkä autottomuus voi tehdä työnhaun vaikeaksi töissäkäymisestä puhumattakaan. Jo ajokortin hankkiminenkin on toimeentulotuella elävälle täysin mahdotonta. Autoilun kustannukset ovat sitä paitsi niin korkeat, ettei autoa pidetä, eikä sillä ajeta niillä palkoilla, mitä kouluttamattomille nuorille tarjolla olevista töistä saa.

Toinen vaihtoehto on itsensä työllistäminen. Työelämäilmapiirin jatkuva koveneminen sekä alati huononevat työehdot ja työntekijöiden kohtelu on kääntänyt monien nuorten katseet yksityisyrittäjyyteen ja itsensä työllistämiseen. Starttirahoja ei kuitenkaan TE-toimistosta hevillä saa, ellei ole perustamassa vähintään uutta Nokiaa valmiine laskelmineen ja sopimuksineen päivineen. Vaihtoehdoksi jää siis kituuttaa toimeetulotuella kunnes on saanut kovalla työllä ja niukkuudella yrityksensä tuottamaan – paitsi tietenkin jos toimeentulotukea leikataan 40%, jolloin tämäkin vaihtoehto muuttuu mahdottomaksi. Me Lapin vasemmistonuorissa katsommekin, että yhteiskunnan tulisi tukea ihmisiä heidän omissa valinnoissaan sen sijaan, että kaikkia yritettäisiin tunkea samaan ahtaaseen uramuottiin.

Ratkaisuakin on esitetty jo vuosien ajan, nimittäin perustuloa. Perustulo olisi vastikkeeton kuukausittainen tulo, joka korvaisi Kelan ja Sossun tukiviidakon niputtamalla ne yhteen. Vasemmistoliittokin tarjoaa vaihtoehdoksi 750 euron perusturvaa, jonka piiriin kuuluisivat "työttömät, pientä eläkettä, sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainrahoja saavat sekä opintorahaa, kotihoidontukea ja yrittäjien starttirahaa saavat." Perustulo tai -turva olisikin monin verroin järjevämpi ja joustavampi kehityssuunta, koska se huomoi ihmisten omista lähtökohdista nousevat tarpeet ja toimii turvana siirryttärssä työstä tai työttömyydestä kouluun, omaishoitoon, yrittäjyyteen ja niin edelleen. Se myös takaa, että työhön tai kouluun pettyneet eivät tipu tyhjän päälle ottaessaan aikalisää uuden suunnan miettimistä varten.

Lapin Vasemmistonuoret muistuttaa että toimeentulotuki on viimeinen oljenkorsi, sen varassa elävät ovat kaikkein heikompaan asemaan joutuneita. Onko todella niin, että heidän lyömisensä heidän viimeisen tulonlähteensä puolittamalla on paras tapa auttaa? Lapin vasemmistonuoret katsoo, että Lex Soininvaara on nykyhallituksen paskin päätös ja se tulee kumota heti. Viimeistään sen tekee kuitenkin uusi hallitus, jos äänestäjät niin päättävät.

Markus Korjonen
Puheenjohtaja
Lapin Vasemmistonuoret

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti