Marjasota

(Kansan Tahdon kolumni 30.8.)

Taas on otsikoissa revitelty yhden kesän tarpeiksi. Jos keltaisen lehdistön lööppeihin olisi uskominen, kalpenisi sorsanmetsästys thaimaalaisten marjanpoimijoiden jahdin aiheuttalle rytinälle. Suomen sivukylät ovat olleet sotatilassa, koska ahneet ulkolaiset tulevat riistämään marjat varpuineen jättäen kyläläiset nuolemaan näppejään. Jos puolustusvoimia ei apuun saada, tulisi vähintään jokamiehenoikeudet uudistaa, eikö totta?

Ei.

Sain kunnian olla osallisena Vasemmistonuorten “solidaarisuutta marjanpoimijoille”-kampanjan operatiivisessa osiossa, kun etelän toverit tulivat Lappiin tutustumaan leireihin, sekä haastattelemaan asiantuntijoita. Tämä oli monella tapaa opettavainen kokemus. Itse en suureksi harmikseni joutanut leireille mukaan, mutta asiantuntijatapaamisissa olin läsnä. Kampanjadelegaatio majoittui kotonani, joten kokemuksista syntyi tuoreeltaan myös paljon hyvää keskustelua.

Päällimäisenä jäi kummastuttamaan se, kuinka sekä poimijoiden että asiantuntijoiden haastattelujen myötä ilmiöstä piirtyvä kuva poikkeaa siitä, mitä julkisuudessa, pääasiassa lehtien mielipidekirjoituksissa ilmenee. Paitsi että ongelmia ei juurikaan näytä olevan siellä, mistä kovin huuto syntyy, jää mielestäni myös moni tärkeä ongelma huomaamatta. Yksittäisten kateuden ja muukalaisvihan motivoiman pyssynpaukuttelun taakse verhoutuu todellinen ongelma - ja keskustelu peruskysymyksistä.

Marjabisnes on nimittäin kestämättömän perustuksen varassa. Se toimii kaiken valvonnan ja sääntelyn ulkopuolella, vaikka poiminta täyttää työsuhteen piirteet. Nykyisin poimijoiden henkilöstövuokrausbisnes on verhottu rahojensiirtokikkailulla vaikuttamaan vapaiden yksilöiden vapaaehtoiselta turismilta, jolloin työntekijöiden kohtelua sääntelee villin lännen lait. Ammattiliitoilla ei ole asiaa, kun ei ole työsuhdetta, ELY-keskuksilla ei ole resursseja, poliisi ei voi puuttua jos ei epäillä rikosta(taas, ku ei ole työsuhdetta, niin mikäs noiden turistien täällä ollessa). Ainoa viranomaisvalvonta on majoituskoulujen paloturvallisuus. Tiedän nyt, että muutamat isot firmat toimivat hyvin ja kohtelevat työntekijöitä hyväntahtoisesti - onhan se heidänkin etujensa mukaista, mutta voitaisiinko Suomessakin luopua vaikkapa AY-liikkeestä ja lainsäädännöstä, kun tiedämme parin suuren rakennusfirman huolehtivan työntekijöidensä oloista säädyllisellä tavalla?

Riippuen siitä, mitä vastasit viimeisimipään, toivon sinun arviovan siinä valossa myös suhdettasi marjabisnekseen. Jos huolestuttavin piirre marjabisneksessä on muutamien yksittäistapausten kokema kurja kohtalo surkeiden olojen tai rajun velkaantumisen myötä, ja etenkin, jos suuret firmat kohtelevat työntekijöitään hyvin, miksi emme vaatisi työsuhteen tunnustamista poimijoiden viisumin myöntämisen yhteydessä. Ja jos toiminnan saattaminen näin sääntelyn piiriin tekisi siitä kannattamatonta, herää kysymys, onko asioista sittenkään huolehdittu - ja mikä tärkeintä, haluammeko katsella sitä läpi sormien nyt?

Kansan Tahdossa, kesäkuussa: SAK - kallis, turha tai kauhea

Otsikolla viittaan SAK:n julkaisemaan perustulo-aihetta kielteiseen sävyyn käsittelevään roiskaisuun, jonka allekirjoittajaksi mainitaan SAK:n omilla internet-sivuilla Ilkka Kaukoranta. Kirjoittaja käy yksinpuhelua viime aikoina näkyvästi esillä olleesta yhteiskunnallisesta aiheesta, perustulosta. Vasemmistoliittohan ilmoittaa haluavansa edetä vaiheittain kohti perustuloa, mutta ilmoittaa täsmälliset yksityiskohdat vain ensiaskeleista, tässä tapauksessa 750e perusturvauudistuksesta. Ymmärrän hyvin miksi. Perustulo on niin merkittävän kokoluokan uudistus, että se tuskin tulee tapahtumaan nopeasti ja lyhyessä ajassa, ja näinollen kaikki tarkat lukemat ovat vanhentuneet siihen päivään mennessä, kun toteutuminen on ajankohtaista. Tämä ei liene vaikeaa ymmärtää kenellekään - paitsi Ilkka Kaukorannalle.

Jostain syystä SAK kokee perustulon uhakana olemassaololleen. Osittain tästä syystä se kannattaa tunnetusti joka käänteessä ansiosidonnaista työttömyysturvaa mielestään parhaana sosiaaliturvana. Mainitun kirjoituksen kohdalla tämä pelko menee jo epätoivoisiin sfääreihin. Se näkyy Kaukorannan tarkoitushakuisessa argumentoinnissa, joka ei näytä seuraavan muuta  aiheesta käytyä keskustelua, kuten kohdassa, jossa hän moittii “tonni kuussa”-mallin kelvottomaksi ja kalliiksi ilmoittamalla tuon mallin maksavan valtiolle 35 miljardia vuodessa. Laskukaavaa hän ei ilmoita, koska se tekisi hänen väitteensä naurunalaiseksi.

Jokainen suomalainen on jo nyt oikeutettu jonkinlaiseen turvaan, jota tilanteesta riippuen saadaan vaihtelevia määriä - eri luukuilta. Tukimuotojen virtaviivaistaminen on toteutettavissa ilman muutoksia kustannuksiin ja saavutettaisiimpa sillä jopa säästöjä, joskin verrattain vähäisiä, byrokratian vähentyessä. Silti virtaviivaistaminen olisi ensiarvoista elämäntilanteiden moninaisuudessa ja vaihteluissa, toisin sanoen normaalia elämää eläville ihmisille. Toinen, aatteellisesti tärkeä seikka, on perustulon luonne työnantajien mielivallasta riippuvaisten ihmisten neuvotteluaseman parantajana. Tästä seuraa kustannuksia ja veronkorotukset on tunnustettava, mutta Kaukoranta jättää mainitsematta, että korotukset kompensoituvat perustulolla itsellään tulojen pysyessä määritellyn pisteen alapuolella, jolloin verotus tosiassa rokottaisi vain reilusti paremmin toimeentulevia.

SAK:n tapa viestiä asiasta on erityisen tyrmistyttävä. Ensinnäkin se edustaa elitististä totuuden torvi- ja ylhäältä alas mentaliteettia, paitsi kieltäytyessään vuoropuhelusta, myös siltä osin että jopa SAK:n omien tutkimusten mukaan jopa 50% sen jäsenistä hyväksyisi jonkilaisen perustulon.  Olen pettynyt tapaan, jolla SAK kieltäytyy tunnustamasta yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuneen muutoksen, jonka seurauksena, ikävä kyllä, valtaosa työikäisistä - tuensaajista puhumattakaan, elää sellaisissa olosuhteissa, joissa vanhat mallit eivät palvele tarkoitustaan. Se näin entisestään erkaantuu perinteisestä työväenliikkeen traditiosta ja kaivaa kuilua itsensä ja maailman välille. Sillä niin kauan kuin on palkkatyöstä eläviä, tarvitaan vahva ja järjestäytynyt työväenliike. SAK:n eliitti sen sijaan kaivaa järjestönsä hautaa linnoittamalla sen realiteeteista piittaamatomaksi oman edun valvojaksi jäsentensä ja kansalaisten edun kustannuksella.